|
Stellium on vähintään kolmen toisiinsa yhtymässä olevan planeetan / taivaankappaleen rypäs, jossa kaikki voivat olla toisiinsa yhtymässä tai yhtymässä peräjälkeen toisiinsa. Kartalla voi olla useampikin stellium samaan aikaan.
Stelliumia kutsutaan myös rypäleeksi, kun siihen samaan klimppiin on kerääntynyt monta taivaankappaletta. Stellium korostaa sen merkin ominaisuuksia, jossa se sijaitsee ja samalla se antaa ihmiseen Oinasmaista latausta, aloitteellisuutta, itsekeskeisyyttä ja uppoutumista omiin asioihin. Stelliumin omaavan kehitys on usein monipuolista ja voi viitata jonkinlaiseen lahjakkuuteen, josta voi jossakin elämänvaiheessa tulla myös kutsumus johonkin ammattiin.
On myös tärkeää se, missä merk(e)issä tai huoneissa stellium sijaitsee. Jos se on yhdessä merkissä ja yhdessä huoneessa, energiat levittyvät kapealle alueelle ja vaikutusmahdollisuudet voivat tämän vuoksi hieman kutistua. Toisinaan stellium voi olla kahden tai kolmenkin huoneen alalla, jos huoneet ovat pieniä tai planeetat on kahden huoneen lopussa ja alussa.
|